29.4.2014

Treeniä, koirakamuja ja lekurikeikka

Maanantaina aloitettiin viikko mitenkäs muutenkaan kuin aktiivisesti toko-treenin ja metsälenkkeilyn merkeissä. Treeni ja lenkkikavereiksi saatiin Siina ja saksalaiset.
Tokokuvista kiitos Siina J.

Taunolle hyppyä. Hyppuy oli yllättävän mieluisa ja jopa ilman alustaa sain Taunon lähtemään hyppäämään. Ehkäpä palkkaneuvotteluissa näkyy valoa tunnelin päässä?





Jääviä liikkeitä ja molemmat (seiso ja maahan) menivät todella hyvin.





Muutamia seuruupätkiä ja käännöksiä sekä Siinan iloisessa opastuksessa kokeiltiin myös BH-kokeen jääviä eikä Taunolla kauheasti ongelmaa niissä ollut. Eteen tuloahan me ei olla Taunon kanssa oikeastaan treenattu eli sitä pitäs tehdä. Ja mun pitäs varmaan aikapaljon treenata sitä et samaan aikaan lasket askeleita ja ohjaat koiraa, takuuvarma sekoilun paikka. Lyhyt paikkamakuu myös ja Tauno nousi useita kertoja. Jos ei tekis samaa hallissa veikkaisin kylmää maata, mutta nyt kyse on jostain muusta. Ehkä vaan koetetaan nyt kesän aikana rakennella uudestaan tuo homma, että alkais toimimaan. Seuraaminenhan Taunolla ei ole kovinkaan tiivistä eikä siitä varmaan enää kovin tiivistä saada rakennettuakaan, mutta kaikkea ei voi saada ja Tauno on kuitenkin minun ensimmäinen aktiivisesti treenattu toko-koira eli ihan kaikkea en osannut tehdä oikein enkä varmaan osaa jatkossakaan.

Upille kans hyppyä. Pelkälle alustalle lähteminen oli vielä vähän niin ja näin, mutta kun Siina houkutteli alustan luona niin hienosti lähti pikkumies käskyllä hyppyä suorittamaan....ja välistä ilman käskyäkin, mutta siitä ei liksaa tietenkään tullut.





Lisäksi seuraamista, jäävien harjoittelua, maahan menoja, luoksetulo ja liikkeiden vaihtelua. Siina neuvoi, että parempi kaukokäskyjä ajatellen opettaa Upi pitämään etupää paikallaan takapään siaan istu-maahan vaihtelussa, näyttää nätimmältä. Me kuunneltiin Upin kanssa "koutsia" tarkasti ja testattiin heti, että toimiihan se niinkin.





Treenien jälkeen hurautettiin vielä lenkkeilemään Siinan tiluksille kokoonpanolla kääkät sekä Mora & Demi sakemannit. Upi joutui paimennettavaksi ja tippui puroon, mutta molemmista järkytyksistä pikkumies palautui heti.





Tauno tutustuu L:llä kaniin. 


Tiistaina sitten meille oli varattu aika Tohtori Kontun vastaanotolle, että saatiin nykäistyä Upin itsepäisesti suuhun juuttunut viimeinen maitokulmahammas pois.



Nukutuskeikkahan se oli eli ilta meni sitten vähän ihmetellessä. Aikuiset koirat viettivät ansaitun lepopäivän ja Upi sai heräillä rauhassa takapiha ulkoilun voimalla. Iltakävelylle pikkumies jo jaksoi.
Me saatiin siivottua koti, että huomenna päästään juhlistamaan vappua metsälenkin jäljeen.

2 kommenttia:

  1. Viime kuussa pyysit yhessä postauksessa linkkaamaan sulle koirablogeja. Sanoit, että esittelet niitä sitten huhtikuun aikana. Ootko vielä aikeissa kirjoittaa niistä? :)

    suomenlapinkoiraleevi.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se postaus on mielessä, mutta myöhässä eli tarkoitus kyllä tehdä se.

      Poista